Hakukoneoptimointi voi moninkertaistaa kysynnän ostopolun eri vaiheissa

Mitä on hakukoneoptimointi (SEO)?

Hakukoneoptimoinnista keskusteltaessa saatetaan usein törmätä erikoisiin käsityksiin siitä, mitä hakukoneoptimointi (SEO) oikeastaan on. Yksi sekoittaa sen hakumainontaan, toinen ohjelmointiin. Kolmas voi olettaa, että optimointi on lähinnä meta-avainsanojen lisäilyä. Neljännelle kaikki on silkkaa mystiikkaa.

Hakukoneoptimointi, englanniksi Search Engine Optimization (= SEO) on pohjimmiltaan verkkopalvelun teknisten ominaisuuksien ja sisällön kehittämistä. Hakukoneoptimoinnin tavoitteena on varmistaa, että hakukone sekä osaa että pystyy sijoittamaan verkkopalvelun relevantteihin hakutuloksiin, ja että verkkopalvelu palvelee käyttäjiä mahdollisimman hyvin.

Hakukoneoptimoinnin merkitys

Suomessa tehdään vuosittain yli kymmeniä miljardeja hakua Googlen hakukoneella. Käyttäjät hakevat aktiivisesti tietoa sekä vertailevat tuotteita ja palveluita hakukoneiden avulla. Ostokäyttäytymisen painottuessa entistä enemmän digitaalisiin ympäristöihin, tulee yritysten lähes toimialasta riippumatta pysyä kehityksessä mukana – mieluiten edellä. 

Googlen hakutulosten ensimmäisiin sivuihin kohdistuu joka päivä Suomessa kymmeniä miljoonia klikkauksia, mikä on 90 % kaikista hakutuloksiin kohdistuvista klikkauksista. Hakutulokset sijoilla 1–3 vievät tästä liikenteestä jopa 50 %. Tämä tarkoittaa, että kilpailijasi vievät 90 % asiakkaistasi sen tarjoomasi osalta, mikä sijoittuu hakutulosten toiselle sivulle tai pidemmälle.

Mitä kehittyneemmäksi Googlen tiedonhankinta ja sisälukutaito kehittyy, sitä enemmän sitä pitää opastaa löytämään haluttu verkkopalvelu – vitsit sikseen, puhutaanhan nyt rahasta. Hakukoneoptimoinnissa ratkaisee kyky ymmärtää sekä ihmisten käytöstä että Googlen vaatimuksia löydettävälle sisällölle. Jotta hakukone vie ihmisen yrityksen luo, on yrityksen saatettava luokseen hakukone. Onnistunut hakukoneoptimointi kasvattaa digitaalista markkinaosuutta, siis yrityksen näkymistä verkossa verrattuna kilpailijoihin sekä osuutta yleisön kokonaispotentiaalista. 

Mitä hakukoneoptimointi käytännössä on?

Hakukoneoptimointi vaatii ennen kaikkea ymmärrystä verkkopalveluiden teknisistä ominaisuuksista sekä taitoa tuottaa laadukasta verkkosisältöä. Koska hakukoneoptimointi edellyttää myös kattavaa ymmärrystä Googlen hakukoneen toimintaperiaatteista, vaatii se jatkuvaa seurantaa ja osaamisen kehittämistä.

Kuten minkä tahansa markkinoinnin toimenpiteiden, myös hakukoneoptimoinnissa liiketoiminnan tavoitteet ohjaavat toimintaa. Hakukoneoptimoinnilla voidaan tehokkaasti tavoittaa erityisesti harkinta- ja valintavaiheen ostajat, unohtamatta kuitenkaan kiinnostuksen herättämistä sekä vuorovaikutusta ennen ostopäätöstä. 

Hakukoneoptimoinnin ytimessä onkin ymmärtää tavoitellun kohderyhmän hakukäyttäytymistä. Tämä edellyttää kohderyhmän tarkkaa määrittelyä ja tuntemista. Ketkä ovat potentiaalisia asiakkaitamme? Millaisiin ongelmiin tai kysymyksiin he etsivät ratkaisua? Miten puhuttelemme kohderyhmää siten, että he paitsi siirtyvät hakutuloksista verkkopalveluumme he myös toteuttavat siellä halutun toimenpiteen?

Kun ymmärrämme tavoiteltua kohderyhmää, pystymme kehittämään verkkopalvelua tukemaan liiketoiminnan tavoitteita. Kasvatamme laadukkaan liikenteen määrää verkkopalvelussa ja täten pystymme moninkertaistamaan sekä kysynnän että myynnin.

Hakukoneoptimoinnin salaiset sankarit

Tekninen SEO-auditointi

Hakukonenäkyvyyden kehittämiseksi välttämätöntä on ensin varmistaa, että hakukoneen on mahdollista analysoida ja ymmärtää verkkopalvelun aihepiiriä, sisältöä ja rakennetta. Hakukonebotit analysoivat päivittäin lukuisia verkkopalveluita, ja niiden keräämän datan pohjalta Googlen algoritmi sijoittaa sivustoja hakutuloksiin. Siksi hakukoneoptimointi on aina syytä aloittaa verkkopalvelun teknisten ominaisuuksien huolellisella auditoinnilla.

Teknisessä auditoinnissa tarkastellaan, millaisia tekniseen toteutukseen liittyviä haasteita sivustolla on ja kuinka ne voidaan korjata. Esimerkiksi sitä, pystyvätkö hakukoneet ylipäätään lukemaan sivuston sisältöä vai eksyvätkö ne kesken matkan. Syytä on tutkia myös verkkopalvelun latausnopeutta. Jos verkkopalvelu latautuu liian hitaasti tai botit eivät pysty analysoimaan sivustoa, ne siirtyvät seuraavaan – mikä tarkoittaa sitä, että joku toinen verkkopalvelu todennäköisesti sijoitetaan sinun verkkopalvelusi ohi.

Kun on varmistettu, että verkkopalvelun tekniset ominaisuudet eivät aiheuta hallaa hakukonenäkyvyyden kehittymiselle, voidaan siirtyä askel kerrallaan kehittämään hakukonenäkyvyyden moniulotteista palapeliä. 

Avainsanatutkimus

Kun hakukoneoptimoinnilla halutaan saavuttaa konkreettisia tuloksia, on avainsanatutkimus välttämätön vaihe. Avainsanatutkimuksella pyritään eri työkaluja ja kohderyhmän tuntemusta yhdistämällä selvittämään, mitä käyttäjät hakukoneeseen tarkalleen kirjoittavat ja mitä he oikeasti haluavat näillä hauilla löytää. 

On tietysti positiivista, jos sivuille klikkaillaan kiihkeästi avainsanojen saattelemana. Iloa latistaa, jos käynnit eivät realisoidu halutuiksi toimenpiteiksi. Sanojen ja lauseiden tuleekin säilyttää yhteys sekä yrityksen liiketoimintaan että ihmisten verkkokäyttäytymiseen. Konversio voi kärsiä, jos keskitytään kärkkymään ainoastaan saapumisia sivustoille.

Vaikka verkkopalvelun avainsanat ovat kaiken perusta, niitä ei kannata sementoida. Säännöllinen seuranta osoittaa, mikä toimii. Koneilta saa tehtävässä toki apua, mutta valinnat tehdään yhä hatunpidikkeissä – analysointi on ihmisten työtä.

Kehityskelpoiset avainsanat paljastuvat esimerkiksi, jos yritys sijoittuu niillä kauas kärjestä haussa tai jos hyvästä sijoitus ei johda vierailuihin. Myös huonosta sijoituksesta huolimatta klikatut hakutulokset kielivät potentiaalista. Yksinkertaistaen: etsitään ja vertaillaan sijoituksia, näyttökertoja sekä hakujen kokonaismääriä.

Suosittujen termien kanssa saa tietysti taistella näkyvyydestä, mutta kilpailijoilta on voinut jäädä huomioimatta sanoja, joita heidän asiakkaat varmasti viljelevät. Eräs asiakkaamme esimerkiksi ostaa kultaa ja metalleja kuluttajilta. Kun kullan sijaan avainsanastoa lisättiin painottamaan hopean hintaa ja metallien päivän arvoa, vierailut nelinkertaistuivat.

Hakukone- ja käyttäjäystävällinen sisällöntuotanto

Hakukoneet pyrkivät tarjoamaan käyttäjälle sisältöä, joka sopii yhteen mahdollisimman hyvin hänen tekemänsä haun kanssa. Siksi sisällön kehittäminen niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin käyttäjien tekemiä hakuja ja tarjoaa heille sen, mitä he ovat hakukoneesta etsimässä, on yksi hakukoneoptimoinnin tärkeimmistä osa-alueista. 

Valitulla avainsanoilla listautuvia korkealle sijoittuvia hakutuloksia analysoimalla voidaan selvittää, millaista sisältöä kunkin aiheen optimointiin tarvitaan. Tämän jälkeen tutkitaan, onko verkkopalvelussa jo valmiiksi aiheeseen sopivaa sisältöä vai onko kirjoitettava kokonaan uutta tekstiä. 

Kohderyhmän tarpeita ymmärtämällä voidaan luodan sisältöä, joka vastaa heidän kysymyksiinsä sekä tarjoaa ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Mitä tarkemmin sisältö vastaa käyttäjän tekemään hakuun, sitä todennäköisemmin hän siirtyy hakutuloksista verkkopalveluun ja löytää sieltä etsimänsä – ja täten päättää hakunsa. Haun päättäminen tiettyyn verkkopalveluun on hakukoneelle positiivinen signaali, jonka ansiosta se sijoittaa verkkopalvelun korkeammalle hakutuloksissa.

Schemat

Scheman ansiosta verkkopalvelu voi nousta ylemmäs hauissa monella tapaa. Perinteisellä hakulistalla kipuamisen lisäksi schema jyrää äänihakujen tuloksissa. Schemasta ammennetaan myös tieto rich snippetteihin, eli voimakkaasti yleistyviin tekstilaatikoihin, joissa Google esittää haetun asian napakasti suoraan hakutuloksissa. Onkin uskomatonta, kuinka vähän schemaa hyödynnetään sen koko voimalla.

Mikä tämä schema siis on? Yhdellä sanalla tietomalli, joka tarjoaa hakukoneille jäsenneltyä dataa verkkopalvelun rakenteesta koodin muodossa. Scheman avulla Google hahmottaa paremmin verkkopalvelun rakenteen. Scheman sisällön on oltava tiukasti linjassa verkkopalvelun sisällön kanssa, muuten hakutulokset kärsivät.

Off-site SEO eli ulkoinen hakukoneoptimointi

Yrityksen laskeutumista verkkokalvoille verkossa ei ratkaise vain sen oma verkkopalvelu. Koska hakukone haluaa tarjota käyttäjilleen mahdollisimman relevanttia ja aiheellista tietoa, se arvioi myös sivuston luotettavuutta monella tapaa. Yksi merkittävimmistä tekijöistä tässä on se, kuinka moni muu verkkopalvelu ohjaa käyttäjiä verkkopalveluusi. Algoritmi tulkitsee verkkopalveluun osoittavat ulkopuolelta tulevat linkit siten, että verkkopalvelua suositellaan myös ulkopuolelta ja täten sen on oltava relevantti ja luotettava. Mitä vanhempi, luotettavampi ja suositumpi verkkopalvelu sinun verkkopalveluusi linkittää, sitä vahvempi signaali se on hakukoneelle. Lisää domainin arvon vahvistamisesta ja ulkoisesta hakukoneoptimoinnista voit lukea oppaastamme.

Kuluttajien huomiota tavoittelevat firmat voivat lisäksi hyötyä suuresti Google My Business -palvelusta. Sen avulla voi saavuttaa paikallista ja tehokkaampaa näkyvyyttä, kun ihmiset liikuskelevat lähistöllä tai tekevät aluesidonnaisia hakuja. Ja kun kuluttaja on suorittanut ostoksensa, häntä sopii kannustaa kertomaan kokemuksestaan. Riippumattomat arvostelut vetoavat paitsi ihmisiin, myös hakukoneeseen.

Toimivissa verkkopalveluissa pätevät yhä perussäännöt: mitä paremmin se palvelee tavoiteltua kohderyhmää, sitä paremmin se sijoittuu hakutuloksissa. Hakukoneoptimointi on osa suurempaa kokonaisuutta, jolla pyritään kasvattamaan kysyntää. Tehtävämme ei olekaan tuoda sivustollesi vain liikennettä, vaan liiketoimintaa.

Toimivissa verkkopalveluissa pätevät yhä perussäännöt: mitä paremmin se palvelee tavoiteltua kohderyhmää, sitä paremmin se sijoittuu hakutuloksissa. Hakukoneoptimointi on osa suurempaa kokonaisuutta, jolla pyritään kasvattamaan kysyntää. Tehtävämme ei olekaan tuoda sivustollesi vain liikennettä, vaan liiketoimintaa.

Ota meihin yhteyttä jos koet olevasi hukassa nykyisen sivustosi hakukooptimoinnin ja löydettävyyden kanssa. Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä ja pääset sparraamaan ammattilaisen kanssa.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.